Anna-Maria Nurmesta Kokoomuksen Jyväskylän valtuustoryhmän puheenjohtaja

  Ajankohtaista

Kokoomuksen Jyväskylän valtuustoryhmä kokoontui järjestäytymiskokoukseensa 15.2.2026. Kokouksessa valtuustoryhmän uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Anna-Maria Nurmi. Valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Jouni Flyktman ja 2. varapuheenjohtajaksi Jaakko Selin. Väistyvä puheenjohtaja Katja Isomöttönen toimi Kokoomuksen Jyväskylän valtuustoryhmän puheenjohtajana vuodesta 2017. Isomöttönen valittiin 26.1.2026 Jyväskylän kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi.

”Haluan onnitella lämpimästi uutta puheenjohtajistoa heidän valinnastaan. Olen varma, että ryhmä on osaavissa ja sitoutuneissa käsissä, ja että työ yhteisten tavoitteidemme edistämiseksi jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa. Puheenjohtajakausi on ollut minulle suuri kunnia, ja olen kiitollinen saamastani luottamuksesta sekä hyvästä yhteistyöstä koko ryhmän ja muiden ryhmien kanssa. Toivotan uudelle puheenjohtajistolle menestystä, viisautta päätöksentekoon ja voimia vastuulliseen työhön yhteisten asioidemme hyväksi.”  Katja Isomöttönen lausui valintojen jälkeen.

Kokoomuksen Jyväskylän valtuustoryhmän uusi puheenjohtaja Anna-Maria Nurmi oli valinnastaan otettu ja kiitti valtuustoryhmää luottamuksesta.

”On etuoikeus päästä luotsaamaan tätä ammattilaisten tiimiä! Minulle on puheenjohtajana tärkeää pitää yllä avointa, rohkeaa sekä kunnioittavaa keskustelukulttuuria. On tärkeää, että kaikki tulevat kuulluiksi. Rakentava yhteistyö niin ryhmän sisällä kuin muiden puolueiden kanssa on työni ytimessä. Kiitos luottamuksesta”.  Nurmi totesi.

 

Lisätietoa:

Puheenjohtaja Anna-Maria Nurmi, p. 040 8612560

Sihteeri Annamaija Itäranta-Salminen, p. 040 5714387