
Kokoomuksella nyt 75 kuntavaaliehdokasta Jyväskylässä
Kokoomus nimesi lisää kuntavaaliehdokkaita huhtikuussa käytäviin kuntavaaleihin
sunnuntaina 26.1. Uusia ehdokkaita nimettiin 24. Mukana on monipuolisesti sekä istuvia
kaupunginvaltuutettujamme että uusia nimiä.
“On ilo ja kunnia julkistaa seuraavat 24 ehdokasta edustamaan Kokoomusta tulevissa
kuntavaaleissa. Jokainen heistä tuo mukanaan oman osaamisensa ja intohimonsa yhteisten
asioiden edistämiseen. Tavoitteemme on rakentaa entistä elinvoimaisempi Jyväskylä, jossa
jokaisen asukkaan ääni kuuluu ja tulevaisuuden haasteisiin vastataan vastuullisesti ja
rohkeasti” Kommentoi kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jooel Niittynen nimeämisen
yhteydessä.
Ehdokkaita on tavattavissa Jyväskylässä mm. seuraavissa tilaisuuksissa Kokoomuksen
eduskuntaryhmän Politiikan Pulssi – kiertueen saapuessa Keski-Suomeen: To 30.1.
varapuhemies Paula Risikon ja kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon kanssa klo 11–11.30
Kävelykadulla sekä pe 31.1. kauppakeskus Sepässä kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen
ja kansanedustajien Sinuhe Wallinheimon, Ville Väyrysen, Aleksi Jäntin, Karoliina Partasen,
Tere Sammallahden sekä Ben Zyskowiczin mukana klo 11–12.
26. 1. nimetyt kuntavaaliehdokkaat
Aarnos Markku Metsäylioppilas
Flyktman Jouni Liiketoiminnan kehitysjohtaja, insinöörimajuri evp
Ikkala Markku YTM, eläkeläinen
Ilomäki Helena THM, sairaanhoitaja
Isotalus Arja Ekonomi, KTM
Itäranta-Salminen Annamaija Restonomi, poliittinen sihteeri
Kangas Marjo Lähihoitaja
Karmala Karla Luokanopettajaopiskelija
Kiviranta Hanna Lehtori, KTM ekonomi
Korte Maria Diplomi-insinööri, myyntipäällikkö
Kronholm Kristiina KTM, projektikoordinaattori
Lamberg Markku Eläkeläinen, yrittäjä
Latvanen Jaana KTM, yliopiston opettaja
Leinonen Suvi Lähihoitaja
Leppänen Jaana Johtava ilmastoasiantuntija, FT ympäristötiede
Lilja Katri Sairaanhoitaja
Mononen Petri Yrittäjä, yrityskonsultti
Nissinen Niilo Yhteiskunnallisen vaikuttamisen asiantuntija, YTM
Paavonen Raili KM, lehtori, sosiaali- ja terveysala
Seijesvirta Jani DI, rakennuspäällikkö
Suonperä Juha Eversti, eläkeläinen
Vaherto Valtteri Poliittinen sihteeri, kelloseppä
Wallinheimo Sinuhe Kansanedustaja, LitM
Yhden ehdokkaan nimi ei ole vielä julkinen.